Puhtausmestari

Closing on: marras 29, 2020
Osa-alue: Huolto
Pestin taso: Mestari

Hei sinä tuleva huollon puhtausmestari! Haluatko monipuolisen ja mielekkään HuHu-pestin, jossa pääset toteuttamaan itseäsi ja osaamistasi monessa eri muodossa? Huollossa puhtausmestarina pääset tuomaan taitojasi esille esimerkiksi työelämästäsi, tai vastaavista koulutuksista. Tiimiin etsimme osaavaa, mutta eritoten toimeen tarttuvaa hygieniasta kiinnostunutta henkilöä, jonka tehtäviin kuuluu mm. bajamajojen sekä suihkujen tilaaminen leirille, sekä niiden puhtaudesta huolen pitäminen oman tiiminsä kanssa. Tehtävä ei siis ole vaativa, mutta vaatii hieman aikaa suunnittelemisen kannalta. Itse leirillä puhtausmestarilta odotetaan hyvää johtamistoimintaa siisteyden ylläpitämiseksi.

Huolto tarjoaa pesteissä oleville tärkeitä taitoja tulevaisuuden kannalta ja pääsetkin kehittämään omaa moniosaamistasi ja tutustumaan sellaisiin tehtäviin, joita et normaalisti ehkä pääsisi näkemään.

Hae rohkeasti mukaan tekemään historian parasta samoaja-vaeltajaleiriä!

Lisätiedot

Haku päättyy
Hae mukaan sunnuntaihin 8.11. mennessä!

Pestin kesto
Pesti alkaa sopivan henkilön löydyttyä ja päättyy syksyllä 2021, kun loppuraportti on kirjoitettu

Ajankäyttö
Osa-alueen omat kokoukset

Johdettavien määrä
n. 10 yhdessä huoltopäällikön kanssa

Pestin hakeminen ja lisätiedot
Jos pienikin kiinnostuksen palo syttyi rintakehääsi, olethan yhteydessä jenna.kaarrela@partio.fi ,niin kerron lisää pestistä. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään!